Naiset saavat Cupin puolivälierässä vieraita Porvoosta24.10.2006 YleX Cupin ottelut ovat edenneet neljännelle kierrokselle ja jäljellä on kahdeksan joukkuetta. SBS Rupu kohtaa sunnuntaina Huhkolinnassa Porvoon salibandyseuran. Vierasjoukkue PSS joutui aloittamaan cupin jo toisella kierroksella, kun liigan viime kauden kahdeksan parasta joukkuetta tulivat mukaan vasta kolmannelta kierrokselta lähtien. PSS selvitti helposti toisen kierroksen turnauksensa ja kohtasi kolmannen kierroksen ottelussa SB Pron. Ottelu päättyi lukemiin 6-1 ja PSS pääsi kahdeksan parhaan joukkoon. Rupu puolestaan kohtasi kolmannella kierroksella ykkösdivarin Seinäjoen Peliveljet. Lukemat olivat samat 6-1, mutta tällä kertaa vierasjoukkue Rupulle. Rupu ja PSS eivät ole kohdanneet vielä tällä kaudella liigaottelussa, mutta ennen kauden alkua Rupu voitti joukkueiden välisen harjoitusottelun. Ottelusta on tulossa tiukka kamppailu, mutta ennakkoasetelmissa Rupu on hienoinen ennakkosuosikki. Edeltävällä viikolla Rupu saa harjoitella rauhassa, kun PSS puolestaan pelaa viikolla yhden sarjapelin ja loppuviikolla naisten maajoukkue vie joukkueelta valmentajan ja pari puolustajaa leirille Eerikkilään. YleX Cupin puolivälierä pelataan Huittisten Huhkolinnassa sunnuntaina 29.10 kello 18.00. Voittaja ottelusta menee neljän parhaan joukkoon. Cupin loppuottelu pelataan 15.12 kolmen lajin yhteisessä huipentumassa Helsingin jäähallissa. |