Miehet avasivat voitolla15.10.2006 Miesten salibandyn II-divisioona alkoi SBS Rupun miesten osalta perjantaina "paikallisottelulla" säkyläläistä Karhukoplaa vastaan. Ottelusta odotettiin ennakkoon tasaista vääntöä ja suhteellisen tasaisena peli pysyikin, vaikka loppunumerot 9-4 (2-1, 4-2, 3-1) kertovatkin kotijoukkueen hallinnasta. Vierasjoukkue KaKo sai otteluun hyvän alun, kun kahden ja puolen minuutin pelin jälkeen Rupussa toissavuonna vieraillut Miika Saarinen ohjasi pallon ensimmäistä kertaa kotijoukkueen maaliin. Timo Koskinen toi kuitenkin Rupun tasoihin ylivoimalla kun erää oli pelattu 10.15. Syötön Koskisen ensimmäiseen maaliin antoi Jyri Liukas. Rupu siirtyi taukojohtoon kaksi minuuttia ennen erän loppua Jere Rantasen jatkettua pitkän kaaripallon pienen pomputtelun jälkeen toistamiseen vierasjoukkueen verkkoon. Koskinen viimeisteli neljä maalia Toisessa erässä KaKo tasoitti pelin, kun erää oli pelattu 1.46, mutta erän vanhetessa ote siirtyi kotijoukkueelle. Ensin ajassa 22.21 Koskinen teki illan toisen maalinsa Liukkaan toimiessa jälleen jakelijana ja vain 20 sekuntia myöhemmin Kaasalaisen veljekset lisäsivät Rupun johtoa Mikon maalatessa Matin syötöstä. Koskisen hattutemppu tuli täyteen vielä ennen ottelun puoltaväliä, kun pallo pomppi hieman onnekkaasti viidennen kerran KaKon maalivahdin selän taakse. Rupu lisäsi johtoaan vielä ajassa 36.32, kun Niko Karppanen karvasi pallon vastustajan maalin takana ja syötti sen maalin eteen Mikko Stenforsille, jolla oli helppo työ siirtää pallo maaliin. Säkyläläiset pääsivät vielä kaventamaan ennen erätaukoa Rupun puolustuksen ihmetellessä tilannetta. Erää oli maalin syntyessä jäljellä vajaa kolme minuuttia. Kolmannessa erässä nähtiin tehokasta ylivoimaa, kun KaKon Saarinen aloitti erän maalitehtailut vajaan kahden minuutin pelin jälkeen ylivoimalla. Kuusi Rupun yhdeksästä maalista viimeistellyt ykköskentällinen näytti puolestaan kolmannessa erässä ylivoimaosaamistaan. Ensiksi ajassa 43.24 Koskinen viimeisteli illan neljännen osumansa ampuen keskeltä pallon maaliin, jälleen Liukkaan syötöstä. Vajaa neljä minuuttia tästä Jussi Tiuttu tarjoili maalin takaa Tomi Hietaselle ja maalivahdin katsellessa tilannetta toisella tolpalla Hietanen sai lyödä pallon tyhjään maaliin. KaKon rangaistus oli päättynyt vain sekuntia aikaisemmin. Ottelun loppunumerot viimeisteltiin jälleen ylivoimalla, kun Mika Westerberg tarjoili kulmasta lätyn maalin eteen Tiutun lapaan, eikäTiuttu erhetynyt. Tulos tyydytti, peli ei vielä valmista Vaikka avauspelissä saatiinkin voitto ja henkinen yliote paikallisvastustajasta, niin peli ei vielä ollut täydellisesti kasassa. Pientä hiomista tarvitaan joka osa-alueella ja varsinkin hyökkäyksiin lähdöissä tarvitaan parannusta. Seuraavan kerran Rupun miesten joukkue mittaa taitojaan tulevana perjantaina, kun joukkue matkustaa SB Naantalin vieraaksi. |