Miesten edustuksen kausi alkaa!12.10.2006 Miesten edustuksella jatkuvat kakkosdivarin pelit vuoden tauon jälkeen jälleen huomenna perjantaina 13.10. Huhkolinnassa kello 19.00. Vastaan ottelussa asettuu "paikallisvastustaja" Karhukopla Säkylästä. Miesten kauteen valmistautuminen alkoi hyvissä ajoin kesällä uuden valmentajan Matti Kaipion komennuksessa. Kesä treenattiin fysiikkaa ja nyt pitäisi kaiken olla valmista uuteen kauteen. Tilanne on sikäli miehille uusi, sillä menneet vuodet ollaan pelattu joko pelaajavalmentajan alaisuudessa, tai sitten täysin ilman valmentajaa. Uuden valmentajan mukaantulo on positiivinen asia, ja nähtäväksi jää, miten se vaikuttaa joukkueen esityksiin. Joukkueen pelaajisto koki myös uudistuksen, sillä kun edelliset kaudet ollaan yritetty saada riittävä määrä pelaajia otteluihin, niin tällä kaudella ringissä on 24 pelaajaa. Uusia tulokkaita on mm. jääkiekkon salibandyyn vaihtaneita pelaajia, sekä seuran omia junioreita. Viime kauden kokoonpanosta lopetti tai siirtyi alasarjoihin jäähdyttelemään vain kaksi pelaajaa. Tuleva kausi ei tule olemaan missään nimessä helppo, sillä kakkosdivarin Länsirannikon lohko on erittäin tasainen. Jokainen joukkue voi haastaa tosissaan ihan kenet tahansa. Ainoa uusi tuttavuus sarjapelien merkeissä Rupulle on ykkösestä täksi kaudeksi kakkoseen pudonnut FBC Turku. Rupu lähtee kauteen avoimin mielin, vähintään säilyttämään sarjapaikkaa, mutta voittaminenhan on keskimäärin hauskempaa, kuin häviäminen, joten voittamaanhan jokaista ottelua lähdetään. Avausottelu on siis viime kaudeksi kakkosdivisioonaan noussutta ja sarjapaikan siellä säilyttänyttä Säkyläläistä Karhukoplaa vastaan. Karhukopla on tuttu vastus vuosien takaa kovista kolmosdivariväännöistä, joten on mukava päästä pelaamaan jälleen paikallisvastustajaa vastaan muutaman vuoden tauon jälkeen. Karhukoplan harjoitusottelut ennen kauden alkua ovat menneet hyvinkin ailahtelevasti. Tuhannen Taalan Turnauksessa Turussa he voittivat alkulohkonsa puhtaalla pelillä, mutta hävisivät neljännesvälierän koko turnauksen voittaneelle SC Bluesille ja putosivat jatkosta. Suomen Cup-taival jäi Säkyläläisiltä vain yhden turnauksen mittaiseksi, joka ei ole järin hyvä esitys kakkosdivari-tason joukkueelta. Huittisiin Karhukopla tulee varmastikin voitto mielessään, mutta myös Rupu haluaa näyttää kuuluvansa II-divisioonaan! Tervetuloa kannustamaan Rupu voittoon! |