SBS Rupun miehille pitkästä aikaa voitto04.02.2007 Viime lauantaina SBS Rupun miesten edustuksen vieraaksi saapui Huhkolinnaan SBS Wirmo Mynämäeltä. Joukkueet tarjosivat vähälukuiselle yleisölle runsasmaalisen ottelun, kun Rupu korjasi pelistä voiton 12-5 (3-1, 5-0, 4-4) numeroin.Rupu lähti otteluun kauden aikaisemmista otteluista poiketen vain kahden kentällisen voimin. Taktiikka purikin hyvin, sillä peli pysyi hyvin hallussa eikä suurempaa hätää koko ottelun aikana ollut. Ottelun kaksi ensimmäistä maalia teki Rupun Jere Rantanen. Wirmolle ei ensimmäisessä erässä juurikaan maalipaikkoja syntynyt. Yhden harvoista paikoistaan Wirmo kuitenkin käytti, kun kesken Rupun ylivoiman Wirmon pelaaja pääsi katkaisemaan syötön ja pääsi yksin karkumatkalle, eikä erehtynyt. Erän viimeinen maali nähtiin, kun Timo Koskinen syötti poikittain Jyri Liukkaalle, joka tinttasi pallon pussiin. Näin siis erätauolle tiukoissa 3-1 numeroissa. Erätauolla mietittiin, että peli on täysin hanskassa, kunhan vaan jatketaan samaa rataa ja laitetaan pallot pussiin. Ja näinhän siinä kävi. Rupu voitti toisen erän puhtaasti 5-0. Maalintekijöinä kunnostautuivat Liukas ja Mikko Stenfors maalilla mieheen, sekä Niko Karppanen, joka tekaisi erässä kerralla hatullisen maaleja, eli kolme kappaletta. Toiselle erätauolle jo kohtalaisen selvässä 8-1 johdossa. Soppa onnistui rangaistuslaukauksessa Kolmas erä olikin sitten lähes pelkkää pelailua, kuitenkaan antamatta vierasjoukkueelle pelistä otetta. Kolmannen erän ensimmäiset maalit tulivat erän viidennellä minuutilla, jolloin niitä tulikin sitten kertarysäyksellä kolme kappaletta. Ensin Wirmo kavensi ylivoimalla, 18 sekuntia edellisestä, Rupu kuittaa Liukkaan toimesta, Rupun runkosarjan viimeinen kotiottelu pelataan Huhkolinnassa lauantaina 24.2. kello 18.30. Vastustajaksi otteluun saapuu SC Hextall Kemiöstä. Tervetuloa!! |