Miehet aloittavat toisen kierroksen lauantaina15.12.2006 SBS Rupun miesten joukkue on pelannut sarjassa puolet otteluistaan ja toinen kierros alkaa lauantaina vieraspelillä Säkylässä. Kotijoukkue Karhukopla kaatui kauden avauspelissä Huittisissa, mutta kotikaukalossa KaKo tiedetään kovaksi vastustajaksi. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen päättyi lukemiin 9-4 ja ottelun tehokkaimpia rupulaisia olivat Timo Koskinen neljällä maalilla ja Jyri Liukas kolmella syötöllä. Sarjan pistepörssin kärjen tuntumassa koko kauden majailleet Koskinen ja Liukas pelaavat ketjumuutosten jälkeen eri kentissä, mutta tahti jatkuu molemmilla edelleen samana. Edellisessä ottelussa SC Hextallia vastaan Liukas pommitti tehot 5+1 ja nousi pistepörssin kärkeen. Koskinen oli myös tehokkaana tehoilla 2+2 ja seuraa Liukasta pistepörssissä kolmannella sijalla kolmen pisteen päässä. KaKossa pelaa paljon huittislaisille tuttuja pelaajia, muun muassa ensimmäisellä II-divisioona kaudella Rupussa pelannut Miika Saarinen, joka on joukkueensa neljänneksi tehokkain pistenikkari. KaKon tehokkain on pistepörssin viidennellä sijalla oleva Jan Timoska Sarjataulukossa kotijoukkue KaKo on kahdellatoista pisteellä toisella sijalla, kun yhdeksästä pelatusta ottelusta on kasassa kuusi voittoa ja kolme tappiota. Rupu puolestaan on saanut yhdeksästä pelaamastaan pelistä kasaan kymmenen pistettä viidellä voitolla ja neljällä tappiolla. Rupun kokoonpanoihin muutoksia Rupun pelaajaluettelossa on viimeaikoina nähty muutama muutos. Tampereen Gunnersin junioreista siirtynyt Janne Koppala pelasi ensimmäisen ottelunsa viime viikon sunnuntaina SC Hextallia vastaan ja alkukauden Porin Salibandykarhujen A-junioreiden SM-sarjajoukkueessa pelannut maalivahti Joonas Stenroth on edustuskelpoinen lauantain ottelussa. Konkarikaartiin kuulunut Mika Westerberg on jäänyt joukkueesta toistaiseksi sivuun aikatauluvaikeuksien takia ja maalivahti Heikki Hakala pelaa toistaiseksi viimeisen ottelunsa Säkylässä, ennen siirtymistään SBS Rupun II-joukkueeseen. Myös muutaman kauden Rupun kokoonpanoon kuulunut Tuomas Seppä on siirtynyt joukkueesta toisaalle. |