SB-Pro piti pisteet Nurmijärvellä14.01.2007 Mahdollisuudet pudotuspelien kotietuun karkasivat kuuden pisteet päähän lauantaina, kun SB-Pro oli Rupun naisia vahvempi lukemin 6-2 (1-0, 2-1, 3-1). Rupulla oli ottelussa omat hyvät mahdollisuutensa, mutta muutamassa ottelussa joukkuetta vaivannut maalinteko-ongelma painoi edelleen, eikä luoduista paikoista onnistuttu maalaamaan tarpeeksi tehokkaasti. Toinen erä Rupun parasta antia Ensimmäisessä erässä ei maaleilla mässäilty, kun verkot soivat ainoastaan kerran. Rupua Huittisissa reilusti rankaissut Karoliina Kujala vei kotijoukkueen 1-0 johtoon, kun ottelua oli pelattu 13.48. Mahdollisuuksia maalintekoon oli molemmilla joukkueilla, mutta maalivahtien hyvät torjunnat pitivät tuloksen tasaisena. Toiseen erään Rupu sai hyvä startin, kun ottelun parhaana rupulaisena palkittu Hanna Hakala nosti palloa omalta alueelta ja antoi loistosyötön laidasta maalin eteen Minna Uotilalle. Uotila ei paikasta erehtynyt ja tilanne oli 1-1 ajassa 21.43. Tämän jälkeen ottelu oli erittäin tasaista, mutta erän puolenvälin jälkeen ote siirtyi hieman kotijoukkueelle, joka viimeisteli puolestaan tehokkaasti. Ensin ajassa 31.50 poikittaissyötöstä tullut laukaus lirui maaliin ja ajassa 33.44 tarkka rannelaukaus ohitti Mirella Eskolan. Erän loppu oli jälleen Rupun hallintaa, mutta rakennetuista paikoista ei palloa saatu millään oikeaan osoitteeseen. Neljäs maali ratkaisi Kolmannen erän alussa Rupu sai hieman helpotusta maalin tekemisen tuskaansa, kun ykköskenttä onnistui toistamiseen. Nina Rantala taisteli pallon itselleen vastustajan maalin takana ja syötti maalille. Maalinedushässäkässä vahvin oli Katri Luomaniemi, joka pesäpalloilijan taidoillaan ohitti Pro-vahdin osumalla pomppivaan palloon tehokkaimmin. Vain yhdeksäntoista sekuntia myöhemmin tuli kuitenkin takaisku, kun kotijoukkue siirtyi jälleen kahden maalin johtoon hienolla osumalla. Vaikka kaksi maalia ei salibandyssa ole kaksinen etumatka, niin silloin kun on muutenkin vaikeaa onnistua maalinteossa, niin pahaan paikkaan syntynyt maali saattaa ratkaista ottelun. Joidenkin selkänikamien rusahtelua kuultiin tällä kertaa neljännen Pro maalin jälkeen. Rupulla oli erässä vielä joitakin paikkoja, mutta kun ei kulje, niin ei kulje. Pro onnistui erässä vielä kahdesti, kun ensin erän puolen välin tienoilla maalille heitetty pomppupallo lyötiin onnistuneesti maaliin asti ja viitisen minuuttia ennen loppua laidasta lähtenyt rannelaukaus sinetöi loppulukemat. Kaukana ei olla, mutta tehot puuttuvat Rupun valmentaja Matti Kaipio ei tappiosta huolimatta ollut kuitenkaan huolissaan. – Pieniä ketjumuutoksia pitää ennen Tiikerit-ottelua tehdä, mutta suurta hätää tässä ei ole. Emme ole pelillisesti kaukana kärjestä, sillä ottelu oli päätöslukemia tasaisempi. Meidän on onnistuttava maalinteossa viimeaikoja huomattavasti tehokkaammin, mikäli haluamme keväällä menestystä. Totesi Kaipio. Seuraavaksi Rupulla on edessä tiukka neljän pisteen kamppailu, kun Huittisiin saapuu Tikkurilan Tiikerit. Vierasjoukkue on sarjataulukossa pisteen Rupua edellä, ennen lauantain ottelua. Rupu on kohdannut Tiikerit tällä kaudella jo kahdesti, kun sarjaottelussa joukkue kävi hakemassa pisteet Tikkurilasta ja Cupin välierässä puolestaan tuli tiukka tappio. Tasainen ottelu on luvassa, toivottavasti viikon harjoituksissa maalintekijöiden sihti saadaan kohdalleen. Kuvat: Jyrki Männistö |