SBS Rupun miehet joulutauolle kuudennella sijalla20.12.2006
Miesten joukkue on kerännyt syyskaudella pelaamistaan kymmenestä ottelusta 11 pistettä. Kasassa on viisi voittoa, tasapeli ja neljä tappiota. Viimeiset kolme ottelua ovat jälleen kasvattaneet pistesaldoa, kun alkukauden voittoputken jälkeen joukkue koki neljän ottelun mittaisen tappioputken. Viimeisin tappio tuli Huittisissa marraskuun lopussa, kun Paimion Ruoska kävi juoksemassa huittislaiset nurin lukemin 2-6 (1-1, 1-2, 0-3). Ottelussa ei kotijoukkueella ollut juuri mahdollisuuksia, vaikka Joonas Hirvikorpi veikin kotijoukkueen ensimmäisessä erässä johtoon viidentoista minuutin kohdalla. Ruoska onnistui ensimmäisessä erässä tasoittamaan ja toisen erän alkuminuuteilla joukkue siirtyi kahdella nopealla maalilla johtoon. Timo Koskinen kavensi lukemiksi 2-3 pari minuuttia ennen toisen erän loppua, mutta Rupu ei enää pystynyt ottelussa nousemaan. Kolmannen erän ylivoimamaali katkaisi hieman yritystäkin ja Ruoska pääsi rauhassa viimeistelemään lopussa vielä kaksi maalia. Neljäs perättäinen tappio sai valmennuksen sekoittamaan ketjut ja asenteeseen haettiin muutosta parin palaverin avulla. |