C-tytöt kotiturneessa13.01.2007 Jännitystä oli ilmassa kotiturnauksen alkaessa. Jonoa oli jo syntynyt ulko-ovelle, kun halli aukeni. 1. kierroksen viimeisessä ottelussa vastaan asettui Usb Ugista. Ottelu oli ruputtarien hanskassa koko ajan. Pienten alkusähläilyjen jälkeen nähtiin hienoja sommitelmia ja viimeistely onnistui laajalla rintamalla. Kaikki pääsivät näyttämään taitoja sekä hyökkääjä että puolustajana. Voitto lukemin 10-2. Toisessa ottelussa kohdattiin Tepsi, joka oli hävinnyt niukasti Naantalille 1-0. Pippurinen Linda teki näyttävän läpiajon heittäen pallon ylämummoon ajassa 0.43. Turkkulaiset vyöryttivät laajalla rintamalla tuloksellisesti kääntäen tilanteen 1-4 johdoksi. Yv:llä Linda kavensi 2-4, jonka jälkeen otettiin riskejä valmentajan määräyksestä. Vastustaja teki vielä pari lisää ja voitti ottelun ansaitusti 2-6. Rupulla oli kuitenkin tukku hyviä paikkoja, mutta niitä ei pystytty hyödyntämään. Esimerkkinä Sannin kalle palanderit eli koko kentän pujottelu jäi vain viimestelyä vaille.
Ruusuja mv Sannille, uudelle yv-ketjulle Ida,Karo,Sini,Suvi ja Linda sekä puolustuksen raatajille Sanni, Sini ja Karo. Halutut Rupu-pullot saivat tehotyttö Linda ja hyvin taistellut Suvi. |