Hurja kotihurmos jatkuu naisilla

18.03.2007

Kotikentästä ja huittislaisella hulluudella varustetusta yleisöstä on muodostumassa SBS Rupun naisille todellinen pelote vastustajia vastaan. Viimeksi joulukuussa tappion Huhkolinnassa kärsinyt Rupu tasoitti sunnuntaina välierien otteluvoitot kaatamalla Erä III:sen lukemin 5-3 (0-1, 2-1, 3-1).

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä ja virheitä vältellen. Vaikka vierasjoukkue pitikin enemmän palloa, niin lauantain tapaan se joutui pyörittelemään sitä kaukana Rupun maalilta. Ottelun avausmaali nähtiin vasta pari minuuttia ennen erän loppua, kun Niina Valjakka ohitti Tanja Henttisen laukomalla keskeltä. Yli 250 Rupun kannattajaa sai säästellä suurimmat voimansa toiseen erään, sillä enempää maaleja ei ensimmäisessä erässä nähty.

Rantala-Luomaniemi-Lötjönen

Lauantain ottelussa kaikki Rupun maalit viimeistellyt ykköskentällinen oli sunnuntainakin hurjassa vireessä. Ottelun parhaana palkittu Katri Luomaniemi aloitti Rupun maalijuhlat ajassa 24.33, kun Hanna Hakala antoi vapauttavan syötön keskelle vapaaksi jätetylle hyökkääjälle. Luomaniemen tarkka laukaus ohitti vastustajan maalivahdin ja yleisö repesi hurjaan kannustukseen. Edellisistä riemunkiljahduksista ehdittiin tuskin toipua, kun maalilaulu soi toistamiseen. Tekovuorossa oli Erja Lötjönen ja syöttäjänä Nina Rantala, pelikellon näyttäessä aikaa 25.20. Maalien välillä ehti kulua vajaa minuutti ja Erä joutui ihmettelemään, että mitä tapahtui. Maalit vapauttivat kotijoukkueen peliä ja paikkoja syntyi vielä lisääkin. Erälläkin oli toisessa erässä omat paikkansa, mutta pudotuspeleissä hyviä otteita esittänyt Henttinen joutui antautumaan ainoastaan kerran. Hieman huolimattomasti pelattu pomppupallo päätyi jälleen Valjakan lapaan ja suoraan pompusta maalia kohti tullut laukaus yllätti Henttisen.

Pakka kesti koko pelin

Lauantain tappiosta jäi onneksi jotain hampaankoloon ja eväät kolmannen erän oikeanlaiseen pelaamiseen olivat tiedossa. Oma tiivis puolustus ja tehokas hyökkäys jatkui viimeisen erän alkaessa. Kolmatta erää oli pelattu noin kolme minuuttia, kun Rupun ykkönen iski kolmannen kerran. Jenni Tuominen teki upean nousun omasta kulmasta ja Eräläisten rikkeistä huolimatta sai toimitettua pallon Rantalalle. Yleisö vaati rangaistusta Tuomista rikkoneelle pelaajalle ja Erä jähmettyi. Vastustajien ihmetellessä tilannetta Rantala paukautti tylysti pallon verkkoon ja Rupun jälleen johtoon. Rupu-huudot kaikuivat hallissa ja naiset jatkoivat hyviä otteitaan. Maalin jälkeen saatiin jälleen lisää voimia ja ajassa 45.12 maaliverkon laittoivat heilumaan tutut tytöt. Luomaniemi neppasi Lötjösen tarjoileman pallon maalivahdin jalan yli takanurkkaan ja Rupu siirtyi ottelussa kahden maalin johtoon. Lauantain kokemukset hiipivät hetkeksi mieleen, kun reilun minuutin kuluttua tuli Erän kavennus. Anna Vartiainen pääsi nousemaan kulmasta keskelle ja ohitti laukauksellaan Henttisen. Rupu jatkoi kuitenkin omaa vahvaa peliään, eikä ote herpaantunut. Lötjönen viimeisteli illan toisen maalinsa Tuomisen syötöstä ajassa 51.02 ja tällä kertaa ottelun loppuhetkillä ei tullut kipsiä. Erä joutui vielä rikkomaan rangaistuksen arvoisesti hetkeä myöhemmin ja nousun yrittäminen siirtyi eteenpäin. Maalivahdin pois ottaminenkaan ei tuonut tulosta, kun joukkue ei pystynyt ylivoimastaan huolimatta luomaan todellisia paikkoja. Viimeiset pari minuuttia Rupu pelasi fiksusti, eikä antanut vierailijoille mahdollisuuksia tulla mukaan voittotaisteluun. Lopulta yleisön villiinnyttänyt summeri soi ja Rupun ensimmäinen välierävoitto oli tosi.

Omilla vahvuuksilla eteenpäin

Ottelusarja jatkuu keskiviikkona Helsingissä ja Rupun sunnuntain voitto toi vielä yhden ottelun Huittisten hornankattilaankin. Lauantaina sarja on ensimmäistä kertaa katkolla sille joukkueelle, kumpi keskiviikkona onnistuu voittamaan. Keskiviikon otteluun Rupu voi lähteä rauhallisin mielin, sillä oma peli on kunnossa eikä muutoksia tarvitse tehdä. Erä joutui ahtaalle kotonaan jo lauantaina ja sunnuntaina se olikin jo vastaantulija. Vahvaa viisikkopelaamista esittänyt Rupu taistelee keskiviikkona tosissaan voitosta. Sunnuntain voiton avaimia olivat selkeästi pelaajien rauhallisuus ja itseluottamus. Tarvittaessa paikoista tehdään nyt maalit kovalla prosentilla ja puolustuspäässä ollaan valmiita uhrautumaan.

Ottelusta lisää naissalibandyssa, Turun Sanomissa, Liigan sivuilla ja videokuvaa näet Ylen mediasalista

19.10.2007Miesten edustuksen voittoputkelle jatkoa
13.10.2007Miesten edustukselle jälleen voitto
04.10.2007Miesten edustukselle voitto SalPasta
29.09.2007SBS Rupun miesten edustukselle kotiavauksesta voitto!!
22.09.2007SBS Rupun miesten edustukselle avauksesta tappio
21.09.2007Miesten edustuksen kausi käyntiin
27.08.2007Joukkueiden pelaajalistat
25.08.2007Miesten edustuksen otteluohjelma julki
07.08.2007Varusteilta Sportiassa 13.8.
28.07.2007Vuorot alkavat ma 13.8.
08.07.2007Kausimaksut, HUOMIO!
17.06.2007Peuraluoto on valloitettu
30.05.2007Miesten edustusjoukkueen runko selvillä
20.05.2007A/B-tyttöjen asenne kohdallaan
10.05.2007A-, B- ja C-tytöt aloittavat
06.05.2007Liigapaikasta luovuttiin
26.04.2007Kesäloma alkaa
04.04.2007Pelipaidat huomio!
31.03.2007Naisten kausi päättyi neljänteen sijaan
26.03.2007Huittisissa huipentuu
25.03.2007Erä finaaliin, Rupu taistelemaan pronssista
23.03.2007Rupu lauantaina selkä seinää vasten
23.03.2007Naisille keskiviikkona toinen tappio
20.03.2007B- ja D-tytöt jatkopeleihin
18.03.2007Aamu-tv ja fanimatka
18.03.2007Hurja kotihurmos jatkuu naisilla
18.03.2007Ensimmäisestä välierästä jatkoaikatappio
14.03.2007Erä
12.03.2007Laitetaan Mosa raikumaan (fanimatka)
12.03.2007Historiallinen välieräpaikka haltuun varmoin ottein
12.03.2007Kujala keskiviikkona pitelemätön
10.03.2007NAISET VÄLIERIIN!!
10.03.2007D-tytöt aluefinaaleihin
10.03.20074. puolivälierä tänään
09.03.2007M2 harjoitusottelu tänään Huhkolinnassa
04.03.2007Lähde kannustamaan Rupu välieriin (muuttunut lähtöaika)
04.03.2007Rupulle toinen voitto SB-Prosta
03.03.2007Ensimmäinen kiinnitys Rupulle
03.03.2007B-tytöt 8 joukkoon
02.03.2007Fanimatka toteutuu
25.02.2007Sählyn lumoa räkkärimarketin nurkilla
24.02.2007Fanimatka Nurmijärvelle 3.3
24.02.2007Puolivälieräparit selvillä
23.02.2007Tinken enkeleille tuplat
23.02.2007Naisille varma viides sija kabinetissa
18.02.2007Rupun miehille suurinumeroinen tappio merkityksettömässä ottelussa
18.02.2007Katri pohtii ilmaveivissä RuPu:n taustaa
18.02.2007Naiset jälleen voittoon
18.02.2007SBS Rupu - Happee, tapahtumat keskustelupalstalla
16.02.2007Rupu kaatoi Classicin
16.02.2007Classic-Rupu 18.00
15.02.2007Katri veivaa taas..
14.02.2007Naisten taustaryhmä vahvistuu pudotuspeleihin
13.02.2007Katri veivaa...
11.02.2007Rupun miehet varmistivat sarjapaikkansa
11.02.2007Yleisömeri liigamekassa
11.02.2007D-tytöt Jennyn komennossa
11.02.2007B-tytöt taistelevat Huhkolinnassa
10.02.2007Rupun miehet varmistivat sarjapaikkansa
07.02.2007Rantala Exelin haastattelussa
05.02.2007Rupun naiset pudotuspeleihin
04.02.2007SBS Rupun miehille pitkästä aikaa voitto
03.02.2007C-tytöt hiihtoputkessa
01.02.2007Rupusta puhutaan..
30.01.2007Miehille jälleen tiukka tappio
29.01.2007Lauantaina Huhkolinnaan vieraita Porvoosta
29.01.2007Rupun naisille tappio Helsingistä
29.01.2007Kauden paras Tiikereitä vastaan
28.01.2007Kauden parasta Naantalissa
20.01.2007D-tytöille tripla ja sarjakärki
18.01.2007Tiikerilauma Huhkolinnaan
18.01.2007Eskola maajoukkueleirille
18.01.2007SBS Rupun kalenteri on ilmestynyt
15.01.2007Tiesitkö että...
14.01.2007SB-Pro piti pisteet Nurmijärvellä
14.01.2007Miesten edustukselle tappio Raumalta
13.01.2007C-tytöt kotiturneessa
11.01.2007Salibandyn täyteinen viikonloppu
08.01.2007Eskola nollasi Oilersin
08.01.2007Miehille tappio vuoden ensimmäisestä
07.01.2007Hallisarja jatkuu su 21.1.
20.12.2006Paikallistaistosta pistejako
20.12.2006Miesten II-divisioonassa yksi heittopussi
20.12.2006FBC Turkua vastaan jatkoaikavoitto
20.12.2006SBS Rupun miehet joulutauolle kuudennella sijalla
19.12.2006Naiset nöyrtyivät mestareille
17.12.2006Jess! Tepsiltä ja Naantalilta pisteet!
16.12.2006D-tytöt taistelivat hienosti
15.12.2006Naisille mestarit vieraaksi
15.12.2006Miehet aloittavat toisen kierroksen lauantaina
15.12.2006Naisille tuplaviikonlopusta tappio ja voitto
15.12.2006Sarjakärki haki pisteet Rupun naisilta
26.11.2006D-tytöt kärkiotteluissa
24.11.2006Rupu urakoi viime viikonloppuna
07.11.2006Rupun miehille avaustappio Uudestakaupungista
07.11.2006Rupun naiset hurjan taistelun jälkeen tasapeliin
05.11.2006Kilpikonnapuolustus 9,5
04.11.2006Pelitossu, eväät ja aamukampaus
29.10.2006SBS Rupun naiset Cupin välieriin
29.10.2006Rupun miehet kaatoivat Salban

Näytä lisää »