Miesten edustukselle tappio Raumalta

14.01.2007
SBS Rupun miesten II-divisioonajoukkue matkasi lauantaina 13.1. Raumalle pelaamaan paikallista SalBaa vastaan. Tiukkojen vaiheiden jälkeen SalBa passitti Rupun kotimatkalle 8-6 (2-0, 2-3, 4-3) tappio niskassaan.

Rupun joukkue oli pahasti vajaalukuinen, kun jalkeille saatiin vain kaksi kentällistä pelaajia sekä kaksi maalivahtia. Tämän ei kuitenkaan annettu häiritä, vaan peliin valmistauduttiin kuin mihin tahansa otteluun. Ottelun ensimmäinen erä oli lievää SalBan hallintaa, kun vierasjoukkue keskittyi vaarallisiin vastahyökkäyksiin ja tiukkaan puolustuspään pelaamiseen. Ensimmäisessä erässä SalBa pystyi vielä pitämään oman vauhtinsa yllä ja viimeistelemään kaksi maalia Rupun päätyyn. Rupu ei erän aikana maalinteossa onnistunut hyvistä paikoista huolimatta. Joukkueen kapteeni Timo Koskinen pääsi koettamaan rangaistuslaukaustakin, mutta SalBan maalivahti torjui hieman tuurillakin kaukaa lähteneen vedon olkapäällään.

Toiseen erään Rupu tuli edelleen latautuneena, mutta SalBa tuntui jättäneen osan vauhdistaan pukukoppiin ja Rupu pääsi peliin mukaan. Kun toista erää oli pelattu 4.10, yritti Pekka Ruusumaa poikittaissyöttöä vastustajan maalin editse, mutta SalBan maalivahti katkaisi syötön, jolloin irtopallo jäi SalBan maalille. Tilanteessa oli hyvin hereillä Petri Soppa, joka niittasi irtopallon verkkoon. Tästä neljä minuuttia myöhemmin Rupu sai läheltä vastustajan maalia vapaalyönnin, jonka Jere Rantanen siirsi Ruusumaalle, joka neppasi pallon vastustajan muurin läpi ja maalivahdin ohi maaliin ja peli oli tasan 2-2. Seuraavat kaksi maalia oli vastustajan käsialaa, joista jälkimmäinen nopeasta vapaalyönnistä, kun Rupu vielä kokoili muuriaan pallon eteen. Erän viimeisen maalin teki ylivoimalla Mikko Stenfors, Jussi Tiutun namupassista.

SalBa nousi lopussa ohi

Kolmas erä jatkui siitä, mihin edellisessä jäätiin, eli Rupu onnistui pyörittämään peliä SalBan ihmetellessä vierestä. Erän ensimmäinen maali syntyi viiden minuutin pelin jälkeen ylivoimalla. Timo Koskinen laukoi maalille, missä Mikko Kaasalainen löi vahvimpana irtopallon reppuun. Muutama minuutti tästä ja SalBa oli kääntämässä peliä vastaiskuun keskellä kenttää, mutta paikalla oli muodostamassa lihamuurin Rupusta Soppa ja Ruusumaa. Tilanteesta irtopallo Sopalle, joka nousi nopeasti vastustajan maalille ja sijoitti pallon kauniisti maalin takanurkkaan. Pari minuuttia edellisestä ja Rupu siirtyi jo lupaavan tuntuiseen 4-6 johtoon, kun Jere Rantanen sai runnoa pallon ylämummoon oikein sydämen kyllyydestä. Tarjoilijana tähän maaliin toimi Soppa. Tässä vaiheessa vastustajalle aikalisä ja kokoonpanon tiivistys, joka tällä kertaa valitettavasti toimi. Nimittäin vain 20 sekuntia ehtii kulua edellisestä kun SalBa kaventaa tilanteeksi 5-6. Syöttö maalin takaa maalille, jossa vahvimpana SalBan hyökkääjä lyö suoraan syötöstä pallon maaliin. Peli alkoi kääntyä SalBan hallinnaksi ja Rupun tehtäväksi muodostui oman pään varjeleminen. Kuitenkin ajassa 56.48 kotijoukkueen hyökkääjä pääsee nousemaan laitaa pitkin ylös kenenkään estämättä ja vetää juoksusta pallon suoraan yläpesään ohi voimattoman maalivahti Teemu Lujalan.  Puolitoista minuuttia ehtii kulua tasoitusmaalista, kun SalBan tähtihyökkääjä Kristian Päivöke nousee omasta päästä harhautellen koko Rupun kentällä olevan miehistön ja näyttää nousevan tekemään voittomaalin. Rupun Rantanen painaa kuitenkin Päivökkeen mailaa estäen maalintekoaikeet, mutta SalBa saa tilanteesta rankkarin. Rankkaria vetämään itse Päivöke, joka ei erehdy ja tilanteeksi 7-6 SalBalle. Maalin jälkeen Rupun oli pakko hakea tasoitusmaalia jo pienen riskinkin avulla, joka kostautuu SalBan 3-1 –ylivoimahyökkäyksenä, josta SalBan hyökkäysvitja taituroi ottelulle lopullisen niitin. Tulokseksi siis 8-6.

Petri Soppa Rupun paras

Peli oli yllättävänkin hyvää vain kymmenen kenttäpelaajan voimin, mutta valitettavasti voittoa ei kotiin saatu, vaikka se oli enemmän kuin tarjolla. Pari oman pään virhettä vähemmän, ja hiukan paremmin onnistumisia hyökkäyspäässä olisi muuttanut pelin luonteen täysin. SalBan parhaana palkittiin ansaitusti maalivahti Petri Elo, joka toisen erän Rupun pyörityksen aikana piti joukkuettaan pystyssä. Rupusta parhaana palkittiin tehot 2+1 kerännyt ja muutenkin esimerkillisesti taistellut Petri Soppa.

Rupun seuraava ottelu pelataan Huittisissa Huhkolinnassa lauantaina 20.1. kello 18.00. Vastaan asettuu sarjakärki Uudenkaupungin Salibandy. Laadukasta salibandyviihdettä siis luvassa Huittisissa! Tervetuloa!

19.10.2007Miesten edustuksen voittoputkelle jatkoa
13.10.2007Miesten edustukselle jälleen voitto
04.10.2007Miesten edustukselle voitto SalPasta
29.09.2007SBS Rupun miesten edustukselle kotiavauksesta voitto!!
22.09.2007SBS Rupun miesten edustukselle avauksesta tappio
21.09.2007Miesten edustuksen kausi käyntiin
27.08.2007Joukkueiden pelaajalistat
25.08.2007Miesten edustuksen otteluohjelma julki
07.08.2007Varusteilta Sportiassa 13.8.
28.07.2007Vuorot alkavat ma 13.8.
08.07.2007Kausimaksut, HUOMIO!
17.06.2007Peuraluoto on valloitettu
30.05.2007Miesten edustusjoukkueen runko selvillä
20.05.2007A/B-tyttöjen asenne kohdallaan
10.05.2007A-, B- ja C-tytöt aloittavat
06.05.2007Liigapaikasta luovuttiin
26.04.2007Kesäloma alkaa
04.04.2007Pelipaidat huomio!
31.03.2007Naisten kausi päättyi neljänteen sijaan
26.03.2007Huittisissa huipentuu
25.03.2007Erä finaaliin, Rupu taistelemaan pronssista
23.03.2007Rupu lauantaina selkä seinää vasten
23.03.2007Naisille keskiviikkona toinen tappio
20.03.2007B- ja D-tytöt jatkopeleihin
18.03.2007Aamu-tv ja fanimatka
18.03.2007Hurja kotihurmos jatkuu naisilla
18.03.2007Ensimmäisestä välierästä jatkoaikatappio
14.03.2007Erä
12.03.2007Laitetaan Mosa raikumaan (fanimatka)
12.03.2007Historiallinen välieräpaikka haltuun varmoin ottein
12.03.2007Kujala keskiviikkona pitelemätön
10.03.2007NAISET VÄLIERIIN!!
10.03.2007D-tytöt aluefinaaleihin
10.03.20074. puolivälierä tänään
09.03.2007M2 harjoitusottelu tänään Huhkolinnassa
04.03.2007Lähde kannustamaan Rupu välieriin (muuttunut lähtöaika)
04.03.2007Rupulle toinen voitto SB-Prosta
03.03.2007Ensimmäinen kiinnitys Rupulle
03.03.2007B-tytöt 8 joukkoon
02.03.2007Fanimatka toteutuu
25.02.2007Sählyn lumoa räkkärimarketin nurkilla
24.02.2007Fanimatka Nurmijärvelle 3.3
24.02.2007Puolivälieräparit selvillä
23.02.2007Tinken enkeleille tuplat
23.02.2007Naisille varma viides sija kabinetissa
18.02.2007Rupun miehille suurinumeroinen tappio merkityksettömässä ottelussa
18.02.2007Katri pohtii ilmaveivissä RuPu:n taustaa
18.02.2007Naiset jälleen voittoon
18.02.2007SBS Rupu - Happee, tapahtumat keskustelupalstalla
16.02.2007Rupu kaatoi Classicin
16.02.2007Classic-Rupu 18.00
15.02.2007Katri veivaa taas..
14.02.2007Naisten taustaryhmä vahvistuu pudotuspeleihin
13.02.2007Katri veivaa...
11.02.2007Rupun miehet varmistivat sarjapaikkansa
11.02.2007Yleisömeri liigamekassa
11.02.2007D-tytöt Jennyn komennossa
11.02.2007B-tytöt taistelevat Huhkolinnassa
10.02.2007Rupun miehet varmistivat sarjapaikkansa
07.02.2007Rantala Exelin haastattelussa
05.02.2007Rupun naiset pudotuspeleihin
04.02.2007SBS Rupun miehille pitkästä aikaa voitto
03.02.2007C-tytöt hiihtoputkessa
01.02.2007Rupusta puhutaan..
30.01.2007Miehille jälleen tiukka tappio
29.01.2007Lauantaina Huhkolinnaan vieraita Porvoosta
29.01.2007Rupun naisille tappio Helsingistä
29.01.2007Kauden paras Tiikereitä vastaan
28.01.2007Kauden parasta Naantalissa
20.01.2007D-tytöille tripla ja sarjakärki
18.01.2007Tiikerilauma Huhkolinnaan
18.01.2007Eskola maajoukkueleirille
18.01.2007SBS Rupun kalenteri on ilmestynyt
15.01.2007Tiesitkö että...
14.01.2007SB-Pro piti pisteet Nurmijärvellä
14.01.2007Miesten edustukselle tappio Raumalta
13.01.2007C-tytöt kotiturneessa
11.01.2007Salibandyn täyteinen viikonloppu
08.01.2007Eskola nollasi Oilersin
08.01.2007Miehille tappio vuoden ensimmäisestä
07.01.2007Hallisarja jatkuu su 21.1.
20.12.2006Paikallistaistosta pistejako
20.12.2006Miesten II-divisioonassa yksi heittopussi
20.12.2006FBC Turkua vastaan jatkoaikavoitto
20.12.2006SBS Rupun miehet joulutauolle kuudennella sijalla
19.12.2006Naiset nöyrtyivät mestareille
17.12.2006Jess! Tepsiltä ja Naantalilta pisteet!
16.12.2006D-tytöt taistelivat hienosti
15.12.2006Naisille mestarit vieraaksi
15.12.2006Miehet aloittavat toisen kierroksen lauantaina
15.12.2006Naisille tuplaviikonlopusta tappio ja voitto
15.12.2006Sarjakärki haki pisteet Rupun naisilta
26.11.2006D-tytöt kärkiotteluissa
24.11.2006Rupu urakoi viime viikonloppuna
07.11.2006Rupun miehille avaustappio Uudestakaupungista
07.11.2006Rupun naiset hurjan taistelun jälkeen tasapeliin
05.11.2006Kilpikonnapuolustus 9,5
04.11.2006Pelitossu, eväät ja aamukampaus
29.10.2006SBS Rupun naiset Cupin välieriin
29.10.2006Rupun miehet kaatoivat Salban

Näytä lisää »