SBS Rupu - Sheriffs osa 2.

08.04.2013

Surullista mutta totta

Sunnuntain kamppailuun lähdettiin asetelmista, että Rupulle kelpaa vain voitto. Joukkue oli hyvin latautunut ja valmis kotiyleisön edessä taistelemaan.

Ottelu saa räväkän mutta murheellisen alun kun ajassa 1.46 vierasjoukkue siirtyy johtoon. Seuraavaa tapahtumaa saatiin odottaa miltei puolierää kunnes Sheriffi pelaaja joutuu rikkomaan ja Rupu ottaa ylimääräisen pelaajan kentälle. Parinkymmenen sekunnin hierominen ja Joni Sipolainen vetää laidasta ja Jari-Tapio Lehto ohjaa tasoituksen.  Seuraavassa vaihdossa tärähti taas kun Aleksi Rautu tarjoilee ja Petri Soppa viimeistelee. Valitettavasti vain pari minuuttia tästä ja Rupulaisten huolimaton pelaaminen tuo kaverit tasoihin. Taas pari minuuttia ja tapahtuu kun Markus Kankaanranta peittää hienosti pakin vedon ja lähettää pallon välittömästi laitaan Joni Immoselle joka jatkaa pallon ykkösellä takatolpalla Sopalle, pallo varmasti verkkoon ja taas johtoon.  Loppuerässä molemmat saavat vielä yhdet kaksi minuuttiset, siis kyllä myös Rupu sai ottelusarjan ensimmäisen ylivoimansa mutta kumpikaan joukkue ei hyödyntänyt ja näin 3-2 johdosta erätauolle.

Toiseen erän alkuun Rupu saa heti jäähyn ja ottelusarjan kuudes ylivoima Sheriffeille tuo lopulta tulosta ja tilanne tasan.  Vain minuutti tästä ja Rupulainen taas istunnolle, tälle kertaa kestettiin ja peli oli avoin. Molemmat joukkueet pelasivat tässä vaiheessa melkoisella hurlmhei meiningillä ja tilanteita nähtiin molemmissa päädyissä, myös kaikista palloista taisteltiin kuin härät.  Ennen puolivälin täyttymistä Sheriffit tekevät maalin ja siirtyvät 3-4 johtoon. Mutta taas kerran hyvässä vireessä ollut kolmoskentällinen saa lähivaparin, Immonen siirtää pienen ja Soppa viimeistelee jo illan kolmannen tarkalla laukauksella. Ajassa 35.50 Sheriffit siirtyvät taas vastahyökkäyksen päätteeksi johtoon. Erän lopussa nähdään vielä pieni härdelli kun Sheriffien maalilla tapahtuu, harvinainen tilanne ja molemmista joukkueista 2 miestä kärsimään kakkosia. Seuraavat kaksi minuuttia siis erittäin erikoinen erikoistilanne 3 vs 3. Erälukemat siis 1-3 vieraille ja tilanteesta 4-5 koppiin. Eli taas kerran, siis taas kerran se toinen erä hävittiin 1-3, surullista!

Kolmas erä jatkuu siis tällä erikoisella 3 vs 3 pelillä. Rupulaiset tätä ovat reeneissä päässeet melko paljon harjoittelemaan mutta niin vain nuoret Sheriffi pojat rankaisevat ja siirtyvät 4-6 johtoon.  Rupu alkoi nostamaan karvausta ja painetta vastustajan päähän. Tämä tuotti lopulta tulosta ajassa 45.44 kun Timo Koskinen tarjoilee ja Samuli Lax kanttaa kavennuksen. Tästä pari minuuttia ja taas sama homma kuin pelissä eli ottelun ratkaisevat hetket kun vieraat naputtavat kaksi pikamaalia minuutissa ja tilanne jo huolestuttavat 5-8. Rupu painaa päälle mutta kunnon paikoille ei päästä, myös aktiivinen karvaus tuotti Sheriffeille vaarallisia vastahyökkäyksiä. Kolme minuuttia peliä jäljellä ja Rupun pakko ottaa jo veskari pois. Mylly tuottaa tulosta ja 6-8 kavennus oli tosiasia. Tämän lähemmäksi ei enää päästy ja vieraat naputtavat vielä kaksi maalia tyhjään verkkoon. Ottelu päättyi siis vieraille 6-10.

Näin siis SBS Rupun taru 2-divisioonassa päättyi ja Sheriffit nousevat ensi kaudeksi Rupun tilalle. Nuoret Sheriffi pojat pelasivat molemmat ottelut hienosti luottaen omaan pelitapaansa. Fyysisyydessä he olivat jäljessä mutta kestivät sen silti ja hoitivat ottelut kotiin. Onnea heille siitä! Lisäksi allekirjoittanut nostaa erittäin suuren hatun päämies Järveläiselle, naisten nostaminen liigaan, a-junnu ikäisten poikien nostaminen 2-divisioonaan. Tälläisiä miehiä salibandy kaipaa jotta lajia oikeasti saadaan vietyä eteenpäin. Hattu päästä ja syvä kumarrus. Kokonaisuutena kausi oli siis valtaisa pettymys. Päästiin jauhamaan samalla rosterilla kuin nousu vuotena jossa 3divarissa tuli vain yksi tappio. Se meno ei kuitenkaan kantanut enää millään muotoa tähän kauteen. Erona on se että nämä pelit ovat miesten pelejä ja kolmosen pelit on kuin täysin eri laji josta tulee mieleen enemmän paikalliset puulaaki sählyt.  Kevät on urheilijan hienointa aikaa mutta nyt se on kyllä kaikkea muuta kuin sitä. Se oli siinä. SBS Rupun edustusjoukkue kiittää tukijoitaan ja yleisö mitä joka peliin saatiin kiitettävästi paikalle. Ensi vuonna syödään sitten eväsleipiä yhdessä. Joni Immonen

07.06.2023SBS Rupulle uusi puheenjohtaja
04.04.2023Vuosikokous
20.09.2022Salibandya Tahto Areenalla 2022
22.04.2022Vuosikokous
22.11.2021Huippusalibandya Huittisissa
14.04.2021Vuosikokous
23.09.2020Salibandyseura Rupusakin harrastustuki kaudelle 2020-2021 on nyt haettavissa!
23.08.2020Covid-19, harjoitteluohjeet
20.08.2020Junioriryhmien ilmoittautuminen auki!
20.08.2020SunSäbä tulee taas!
24.07.2020M1 kausikortit myynnissä!
19.07.2020Huittisten maaottelut peruuntuivat
11.07.2020Salibandyleiri Tahto Areenalla 3.-6.8.20
24.05.2020Nimityksiä seurassa!
24.05.2020Miehet kakkoseen!
30.04.2020Tehdään hyvää!
12.03.2020SBS Rupun kausi päättyi kokonaisuudessaan
27.02.2020Vuoden Suunnannäyttäjä 2019
18.02.2020SBS Rupun miehille kaksi voittoa ison yleisön edessä!
09.02.2020Rupulle palkintoja Urheilugaalassa
02.02.2020Miehet sarjakolmosiksi
29.01.2020Vuosikokous
22.01.2020Huittisissa ja Eerikkilässä luvassa huippusalibandya syyskuussa - Suomen naiset ja U19-tytöt kohtaavat Ruotsin kahdesti
13.01.2020Vauhdikkaita viikonloppuja
24.12.2019Hyvää joulua ja voitokasta vuotta 2020
14.10.2019Kaikki joukkueet avasivat sarjakautensa!
30.09.2019Miehille tappio Cupissa
21.09.2019Palanen SBS Rupu historiaa - logon taustaa
15.09.2019Naiset ja miehet Cupin kolmannelle kierrokselle
01.09.2019Onnistunut SunSäbä
01.09.2019Naiset jatkoon cupissa!
23.08.2019SunSäbä- kiertue Huittisissa 30.-31.8.
11.08.2019Kausi 2019-2020
22.07.2019Pesiskerhot lomailevat
21.02.2019SBS Rupulle uusi hallitus
21.01.2019Vuosikokous 13.2.
01.01.2019SBS Rupun hallitus palkitsi Lauri Stenforsin
12.12.2018Lauri on Maailmanmestari!
02.11.2018F-juniorit, ei harjoituksia tänään 2.11.
21.10.2018Syysloman harjoitusaikataulut
26.09.2018F- salibandy, pe 28.9. ei harjoituksia!
26.08.2018SBS Rupu 2018-2019
09.08.2018Salibandykausi 2018-2019
13.03.2018Hannalle Päärupu-malja
13.02.2018Seuran vuosikokous ke 7.3.2018 klo 18
22.12.2017Rupulit huusivat pisteet Tepsille 7-5
12.09.2017Uusi kerho 2011-2012-syntyneille
20.08.2017Uusi joukkue D2 mukaan ensi kaudeksi
04.08.2017Kauden 2017/2018 joukkueet ja reeniajat
31.05.2017Hullu Yön laukaisukisa
24.05.2017Päärupumalja Laurille
12.12.2016Lauri Stenfors voitti salibandyn maailmanmestaruuden
18.09.2016Liikunta iloksi-tapahtuma
04.09.2015Edustuksen kausi käynnistyy
13.08.2015Kausi 2015-2016
18.11.2014Ajankohtaisia asioita
17.10.2014Ennakko: SBS Rupu vs LaSB
07.10.2014Neljännen kierroksen vastustaja on Lammin Salibandy
02.10.2014Edustus sensaatiomaiseen voittoon!!
25.09.2014Hullun Yön tarjous - osta pipa!
10.09.2014Edustus valmis taistelemaan noususta
08.08.2014Kausi alkaa viikolla 33
02.06.2014Ville Tommilasta uusi apuvalmentaja edustukselle
20.05.2014Miesten edustusjoukkueen Try-out tapahtuma 27.5.2014
12.05.2014Edustukselle uusi päävalmentaja
15.04.2014Päärupumalja Vesa Kollinille
25.02.2014Seuran vuosikokous 30.3.2014 klo 18.00
12.02.2014Vuorot talvilomaviikolla (viikko 8)
21.07.2013Uusi kausi käynnistyy 12.8.2013
08.04.2013SBS Rupu - Sheriffs osa 2.
07.04.2013Sheriffs - SBS Rupu osa 1.
04.04.2013Pommeja tippuu
02.04.2013Edustus-Sheriffs karsinnat.
15.03.2013Kausipaketti
26.02.2013Wirmo - Edustus
19.02.2013Edustuksen räpiköinti
22.01.2013E-poikien turnaus Huhkolinnassa la 26.1
20.01.2013FBT Blue Flames - SBS Rupu
14.01.2013Sarjakärki liian kova pala Eustukselle.
06.01.2013Rupu-Leisku
07.12.2012C-poikien SM-sarjaa Huhkolinnassa su 9.12
19.11.2012Toimitsijakoulutus 5.12
14.11.2012Rupun -98-pojat taistelivat itsensä SM-sarjaan
01.11.2012Adidas verkkariasujen tilaus
09.10.2012Edustukselle tuplatappio
02.10.2012E-poikien kauden aloitus Huhkolinnassa la 6.10
29.09.2012Aikamoista
16.09.2012Suomen Cup
30.08.2012Edustus-SC Piru
23.07.2012Uusi kausi - uudet kujeet
10.04.2012E-pojat Länsirannikon kakkosia
04.04.2012Edustus rymisteli kakkoseen
31.03.2012Edustukselle ensimmäinen kiinnitys
28.03.2012Edustus karsii KaKoa vastaan
24.03.2012Edustus tappioon karsintapelissä.
17.08.2011G-pojat (03/04) ryhmä alkaa
29.07.2011Salivuorot alkavat ma 8.8. Liikuntakeskuksella
13.05.2011Juniori-ilmoittautumiset
28.03.2011Päärupu-malja Harrille
16.03.2011SBS Rupun vuosikokous

Näytä lisää »