Wirmo - Edustus

26.02.2013

    Pesu ja Linkous

Perjantaina Rupulaisten matka vei Mynämäelle kohtaamaan paikallisen ylpeyden SBS Wirmon.

Ottelun lähtökohdat taas selkeät , Wirmo tarvitsee pisteitä varmistaakseen pleijari paikkansa ja Rupulla mahdollisuus kiusata suurempaansa ja parantaa peliään karsintoja ajatellen.

 

Ensimmäiset vaihdot kertoivat jo pitkälti ottelun suunnan, Wirmo tuli korkealla miesvartiointi karvauksella ja Rupulaiset joutuivat vain räiskimään palloa pois. Wirmo hallitse palloa täydellisesti. Ennen erän puoliväliä oli kotijoukkue niitannut kaksi kertaa pallon verkoon.  Ajassa 13.54 Wirmo pelaaja pelaa palloa kädellä ja rupu saa ylivoiman. Palloa hierottiin vain 20 sekunttia kun Teemu Virtanen syöttää ja Samuli Lax lataa hirvittävän pommin yläseen.  Erän lopussa Wirmo tekee vielä yhden, ja oli muuten sitten aivan puhdas hattutemppu Wirmon Eero Paukulle, maalien välistä aikaa kului vain vähän reilu 10minuuttia, hattu siitä.. Muuten erä oli Rupulaisittain pelkkää puolustus taistelua ja maalissa Panu Suvitie sai huhkia urakalla.

Sitten alkoi toinen erä, mistä ei rupulaisittain ole mitään kerrottavaa. Lyhyesti erä meni näin, Rupu joutui jäähylle viisi kertaa. Wirmo teki 2 yv maalia yhden miehen ylivoimalla ja yhen maalin kahden miehen ylivoimalla ja vielä yhden tasakentällisin, erätulos siis 4-0. Mutta erästä on enemmän mainittavaa tuomari työskentelyssä. Kyllä sinne mahtui ihan aiheellisiakin jäähyjä, mutta jos maalin edustilanteesta saa 2min jäähyn kun vähän työntää ja wirmon hyökkääjä ei edes liikahtanut, ketään ei tästä jäähyä odottanut mutta tuli. Myös uusi sääntö tuli tietoon (tai siis näiden tuomareiden sääntö), ikinä ei allekirjoittanut ole moista kuullut, noh kerrotaan se nyt muillekin salibandy väelle. Eli jos maila on yli korkean mailan rajan ja pallon vastustaja pelaa siihen, niin se ei ole nykyään korkea maila, eli palloa saa näiden tuomareiden mielestä pelata vyötärötasolta kunhan se pallo vaan siihen pelataan.  Mutta kaiken kaikkiaan dominoivaa wirmoa ja surullista rupua, vain yksi laukaus maalia kohti koko erässä.

Kolmanteen erään lähdettiin siis tilanteesta 7-1 joten peli oli taputeltu, niin ylivoimainen wirmo oli ollut. Wirmo lisääkin jo 20 sekunnin pelin jälkeen johtoaan. Rupulaisetkin saavat hieman lohtua kun maalinedus hässäkän jälkeen Virtanen tarjoilee ja Petri Soppa viimeistelee. Viimeiseen 12minuuttiin rupulle vielä 2kappaletta 2minuutin istuntoja ja yksi 5minuutin istunto, siitä mainittakoon sen verran, että hyväksyttäköön se tuomio mutta yllättäen se että wirmo penkiltä hyppää kolme kaveria heti taklauksen jälkeen kentälle joista yksi vielä käy Lehtoon käsiksi, noh lopputulos arvattavissa, wirmolle ei tilanteesta jäähyä koska tuomari kaksikko ei nähnyt että ketään olis tullut vaihtoaitiosta. Huomatuksena,että tilanne sattui vielä Wirmon kulmauksessa. Noh Wirmo viimeistelee vielä loppuu pari ylivoima niittiä ja lopputulos 10-2.

Kaikki Kunnia Wirmolle tästä ottelusta, he ovat tehneet hienoa työtä salibandyn eteen ja koko Mynämäki näyttää olevan hienosti takana toiminnassa, eli erittäin suuri hatunnosto heidän työlleen. Ja he todella ansaitsivat tästä helpon voiton ja vaikka taululla olisi ollut enemmänkin maaleja ei se vääryys olisi ollut. Niin lammaslauma oli Rupu ryhmä tässä perjantai pelissä.

Erittäin harmittavan ja tylsän sivu maun ottelusta jätti luokattoman pelin viheltänyt tuomari kaksikko. Vaikka Wirmolaiset eivät tästä mitään maininneetkaan niin vaikka he olivat täysin ylivoimaisia niin silti jokaisen vihellyksen jälkeen mikä kääntyi Rupulaisille tuli jotain natinaa ja nitinää. Yhtään ainutta kulma vääntöä ei taidettu koko ottelussa pelata ettei pilli olisi soinut jompaankumpaan suuntaan. Sitten tuli näitä muutamia uusia sääntöjä. Mielestäni pelaajien oli erittäin hankala pelata ottelua koska kenellekään ei todellakaan selvinnyt koko 60minuuttisen aikana että mistä noita vihellyksiä oikein tulee. Tuomareiden kootut lausahdukset: ”turpa kiinni”, ”nyt se pää kiinni”, ”en kommentoi mitään”, ”emmää nähny mitään”, ”lue sääntökirjasta”, ”en jaksa keskustella sun kanssa”. Kyllä tämä oli valitettavasti koko kauden ylivoimaisesti heikoin esitys tuomareilta.

Ja siis vaikka tässä toiminasta tuliki avauduttua niin mielestäni se toiminta oli molemmille puolille hyvin sekavaa, varmasti myös wirmolaiset kärsivät hallitsevasta ”linjasta”. Tärkeimpänä seikkana toki se, että vaikka linja olisi ollut mikä niin Wirmo olisi tämän ottelun voittanut. Edelleen siis heille tsemppiä jatkoon!!

 

JIMI

07.06.2023SBS Rupulle uusi puheenjohtaja
04.04.2023Vuosikokous
20.09.2022Salibandya Tahto Areenalla 2022
22.04.2022Vuosikokous
22.11.2021Huippusalibandya Huittisissa
14.04.2021Vuosikokous
23.09.2020Salibandyseura Rupusakin harrastustuki kaudelle 2020-2021 on nyt haettavissa!
23.08.2020Covid-19, harjoitteluohjeet
20.08.2020Junioriryhmien ilmoittautuminen auki!
20.08.2020SunSäbä tulee taas!
24.07.2020M1 kausikortit myynnissä!
19.07.2020Huittisten maaottelut peruuntuivat
11.07.2020Salibandyleiri Tahto Areenalla 3.-6.8.20
24.05.2020Nimityksiä seurassa!
24.05.2020Miehet kakkoseen!
30.04.2020Tehdään hyvää!
12.03.2020SBS Rupun kausi päättyi kokonaisuudessaan
27.02.2020Vuoden Suunnannäyttäjä 2019
18.02.2020SBS Rupun miehille kaksi voittoa ison yleisön edessä!
09.02.2020Rupulle palkintoja Urheilugaalassa
02.02.2020Miehet sarjakolmosiksi
29.01.2020Vuosikokous
22.01.2020Huittisissa ja Eerikkilässä luvassa huippusalibandya syyskuussa - Suomen naiset ja U19-tytöt kohtaavat Ruotsin kahdesti
13.01.2020Vauhdikkaita viikonloppuja
24.12.2019Hyvää joulua ja voitokasta vuotta 2020
14.10.2019Kaikki joukkueet avasivat sarjakautensa!
30.09.2019Miehille tappio Cupissa
21.09.2019Palanen SBS Rupu historiaa - logon taustaa
15.09.2019Naiset ja miehet Cupin kolmannelle kierrokselle
01.09.2019Onnistunut SunSäbä
01.09.2019Naiset jatkoon cupissa!
23.08.2019SunSäbä- kiertue Huittisissa 30.-31.8.
11.08.2019Kausi 2019-2020
22.07.2019Pesiskerhot lomailevat
21.02.2019SBS Rupulle uusi hallitus
21.01.2019Vuosikokous 13.2.
01.01.2019SBS Rupun hallitus palkitsi Lauri Stenforsin
12.12.2018Lauri on Maailmanmestari!
02.11.2018F-juniorit, ei harjoituksia tänään 2.11.
21.10.2018Syysloman harjoitusaikataulut
26.09.2018F- salibandy, pe 28.9. ei harjoituksia!
26.08.2018SBS Rupu 2018-2019
09.08.2018Salibandykausi 2018-2019
13.03.2018Hannalle Päärupu-malja
13.02.2018Seuran vuosikokous ke 7.3.2018 klo 18
22.12.2017Rupulit huusivat pisteet Tepsille 7-5
12.09.2017Uusi kerho 2011-2012-syntyneille
20.08.2017Uusi joukkue D2 mukaan ensi kaudeksi
04.08.2017Kauden 2017/2018 joukkueet ja reeniajat
31.05.2017Hullu Yön laukaisukisa
24.05.2017Päärupumalja Laurille
12.12.2016Lauri Stenfors voitti salibandyn maailmanmestaruuden
18.09.2016Liikunta iloksi-tapahtuma
04.09.2015Edustuksen kausi käynnistyy
13.08.2015Kausi 2015-2016
18.11.2014Ajankohtaisia asioita
17.10.2014Ennakko: SBS Rupu vs LaSB
07.10.2014Neljännen kierroksen vastustaja on Lammin Salibandy
02.10.2014Edustus sensaatiomaiseen voittoon!!
25.09.2014Hullun Yön tarjous - osta pipa!
10.09.2014Edustus valmis taistelemaan noususta
08.08.2014Kausi alkaa viikolla 33
02.06.2014Ville Tommilasta uusi apuvalmentaja edustukselle
20.05.2014Miesten edustusjoukkueen Try-out tapahtuma 27.5.2014
12.05.2014Edustukselle uusi päävalmentaja
15.04.2014Päärupumalja Vesa Kollinille
25.02.2014Seuran vuosikokous 30.3.2014 klo 18.00
12.02.2014Vuorot talvilomaviikolla (viikko 8)
21.07.2013Uusi kausi käynnistyy 12.8.2013
08.04.2013SBS Rupu - Sheriffs osa 2.
07.04.2013Sheriffs - SBS Rupu osa 1.
04.04.2013Pommeja tippuu
02.04.2013Edustus-Sheriffs karsinnat.
15.03.2013Kausipaketti
26.02.2013Wirmo - Edustus
19.02.2013Edustuksen räpiköinti
22.01.2013E-poikien turnaus Huhkolinnassa la 26.1
20.01.2013FBT Blue Flames - SBS Rupu
14.01.2013Sarjakärki liian kova pala Eustukselle.
06.01.2013Rupu-Leisku
07.12.2012C-poikien SM-sarjaa Huhkolinnassa su 9.12
19.11.2012Toimitsijakoulutus 5.12
14.11.2012Rupun -98-pojat taistelivat itsensä SM-sarjaan
01.11.2012Adidas verkkariasujen tilaus
09.10.2012Edustukselle tuplatappio
02.10.2012E-poikien kauden aloitus Huhkolinnassa la 6.10
29.09.2012Aikamoista
16.09.2012Suomen Cup
30.08.2012Edustus-SC Piru
23.07.2012Uusi kausi - uudet kujeet
10.04.2012E-pojat Länsirannikon kakkosia
04.04.2012Edustus rymisteli kakkoseen
31.03.2012Edustukselle ensimmäinen kiinnitys
28.03.2012Edustus karsii KaKoa vastaan
24.03.2012Edustus tappioon karsintapelissä.
17.08.2011G-pojat (03/04) ryhmä alkaa
29.07.2011Salivuorot alkavat ma 8.8. Liikuntakeskuksella
13.05.2011Juniori-ilmoittautumiset
28.03.2011Päärupu-malja Harrille
16.03.2011SBS Rupun vuosikokous

Näytä lisää »