Miesten edustuksen tappioputki katki

12.01.2008

SBS Rupun miehet aloittivat tuplaviikonlopun lauantaina pelaamalla Rauman SalBaa vastaan. Raumalla Rupu kävi röykyttämässä SalBaa syksyllä tylyin luvuin, 9-22. SalBa on kuitenkin parantanut otteitaan siitä huomattavasti ja ottivat juuri edellisessä ottelussa kauden ensimmäisen voittonsa. Tiedossa oli siis tiukka peli. Onneksi Rupu sai otteluun mukaan junioripelaajat, sekä armeijan harmaisiin viikko sitten astuneet Jere Rantasen sekä Joonas Stenrothin. Väkeä oli siis pitkästä aikaa kolmen kentällisen verran. Ottelu oli alusta loppuun Rupun hallintaa ja SalBa iski välillä vaarallisia vastaiskuja kovalla prosentilla. Kun kotijoukkue ei onnistunut riittävän hyvin hyökkäyspäässä, pääosin vastustajan erinomaisen maalivahdin ansiosta, tuli ottelusta hyvinkin tiukka ja jännittävä. Pisteet saatiin kuitenkin kotiin loppujen lopuksi viimeisen erän maalien ansiosta, luvuin 7-4 (2-2, 2-2, 3-0).

Ensimmäinen ja toinen erä olivat hyvin samankaltaisia. Rupu pyöritti, mutta ei osunut maaliin kuin kahdesti molemmissa erissä ja kun vastustaja teki vastahyökkäyksistä Rupun nukkuessa myös samat kaksi per erä, niin kolmas erä alkoi tasatilanteessa 4-4. Rupun maaleista kahdessa ensimmäisessä erässä vastasivat ensin Erik Marttila, joka sai syötön Niko Karppaselta maalin eteen ja Marttilalla oli helppo työ laittaa pallo maaliin. Seuraavaksi Timo Koskinen rankaisi Mikko Stenforsin syötöstä. Toisen erän ensimmäisen maalin teki laidalta tarkalla laukauksella ylivoimalla Jani Vatanen. Syötön maaliin merkkautti Jussi Tiuttu. Toisen erän puolenvälin jälkeen onnistui vielä Timo Koskinen, kun hän tasoitti tilanteeksi 4-4 ylivoimalla. Syötön maaliin antoi Joni Immonen.

Kolmanteen erään valmentaja Tapio Viikari sekoitti vielä pakkaa entisestään, jotta liikettä saataisiin lisää. Ja sitä myös saatiin. Pallo ja miehet liikkuivat ja SalBalla ei vaarallisia tilanteita kovinkaan montaa erässä ollut. Rupu voitti erän puhtaasti 3-0, kun palloa alettiin saamaan jo maaliinkin asti. Ensin erän puolessavälissä Timo Koskinen saa pallon Lauri Stenforsilta ja taistelee väkisin SalBan puolustukselta karkuun ja ohittaa vastustajan maalivahdin tyylillä. Seuraavaksi reilu kolme minuuttia ennen erän loppua tulee päivän kaunein maali. Mikko Stenfors saa pallon omassa päädyssä pakkipari Riku Aallolta, nousee laitaa pitkin ylös, vie pallon vastustajan jalkojen välistä, nousee edelleen vastustajan maalille ja laukoo pallon läheltä aivan maalin kattoon. Loppulukemat 7-4 laukoo illan neljännellä maalillaan Timo Koskinen vain 23 sekuntia ennen ottelun loppua. Syötön Koskiselle antoi Jani Vatanen.

Vaikea peli, joka onneksi hoidettiin kotiin, ettei tappioputki pääse venähtämään turhan pitkäksi. Ottelun parhaana Rupulaisena palkittiin neljän maalin mies, Timo Koskinen. Huomenna sunnuntaina Huhkolinnaan saapuu Karhukopla Säkylästä. Ottelu alkaa kello 15:00. Tervetuloa!!

14.03.2011Edarin kausi päätökseen
10.03.2011Kakkonen on ykkönen
06.03.2011D - Pojille voítto ja tappio
01.03.2011Rupun D - pojilla kotiturnaus lauantaina!
27.01.2011Naiset sarjataulukossa neljänsiä
27.01.2011M35 kaatoi Tepsin
30.11.2010Miesten ensimmäinen kierros pakettiin
28.11.2010Naisille tuplavoitot - Erja menossa mukana
27.10.2010Kausimaksu 2 :n eräpäivä 1.11.
19.10.2010B:lle voitto Karhuista
16.10.2010Naiset voittokantaan Laran osumalla
16.10.2010E-pojille kauden avausvoitto
12.10.2010E-pojat - FBT Karhut (3 - 8)
12.10.2010Miehet - SBS Pori (14 - 8)
19.09.2010B-pojat kotiturneessa
05.08.20101. kausimaksu maksuun heti
21.07.2010Reenit alkavat ma 9.8.
24.05.2010Junnujen ilmoittautumistilanne
18.04.2010Juniorioiden ilmoittautuminen kaudelle 2010/2011
30.03.2010F-poikien kausi pulkassa
17.03.2010Hallitus uudistui
15.03.2010F-pojilla kokemus kasvaa
09.03.2010A-pojille liput Ouluun
09.03.2010C-pojat päättivät sarjan tuplavoitoilla
03.03.2010F-pojille kokemusta
25.02.2010Vuosikokous 17.3. klo 18.30
23.02.2010Naisilla voittoputki päällä
28.01.2010M35-joukkue kaudelle 2010-2011
11.01.2010Hallituksen kokous ke 27.1. klo 19 Liikuntakeskuksella.
07.11.2009Toiset kausimaksut maksuun
09.09.2009hallisarja alkaa 4.10.
05.09.2009Naisten ja M2:n Huhkolinnan vuorot alkavat
27.08.2009Tytöt (00/02) ja G-pojat (02/04) aloittavat 31.8.
13.08.2009C- ja E-poikien keskiviikon harjoitteluun muutoksia
01.08.2009F-pojat(00/01) aloittavat ti 18.8.
01.08.2009Saliharjoittelu käynnistyy vaiheittain
01.08.2009E(98/99)-pojat aloittavat ke 12.8.
03.06.2009M2 nousi 4.divariin
26.04.2009Tuleva kausi näyttää lupaavalta
22.04.2009Kauden 2009/2010 ilmoittautumiset junnuryhmiin
15.04.2009Hallitus järjestäytyi
27.03.2009M1 ja A-pojat yhteistyöhön
18.03.2009Vuosikokous 25.3.2009 klo 19
10.03.2009M2 voitoilla kärjen tuntumaan
16.02.2009M2:lle hopeaa kärkikamppailussa
10.02.2009Naiset nousukiidossa Naantalin kaadon myötä
06.02.2009Lauri Ruotsin kaatoon
18.01.2009Miehet II murskasi Porin Pirut
18.01.2009Naiset kurittivat SBS Poria
17.01.2009Miesten edustukselle niukka tappio
13.01.2009Naisten sarjatilanne
12.01.2009Jenni ja Lara tehokkaina
28.12.2008Kevään hallisarjaohjelma
24.12.2008Rauhallista Joulua ja Riehakasta Uutta Vuotta 2009 kaikille rupuleille!
22.12.2008Naisille niukka tappio
14.12.2008M2:lle tasuri kärkikamppailussa
13.12.2008F-pojat voittoputkessa
30.11.2008Naisille huikea nousu SalPaa vastaan
30.11.2008M2 jyräsi SoVon
28.09.2008Hallisarja alkaa su 19.10.
04.09.2008Junnujen harjoitusajat
12.07.2008Miesten edustuksella harjoituspeli
10.07.2008Uusi lisenssijärjestelmä 1.8.08-31.7.09
06.06.2008Kausimaksutilanne
15.05.2008hallitus 14.5.
08.05.2008B-pojille kokenut valmentajakaksikko
05.05.2008Syksyn junnutilanne (5.5.)
09.04.2008Hallitus 9.4.
31.03.2008Syksyn poikajunnuryhmät
31.03.2008Hallituksen kokous
13.03.2008Päärupu-malja Jylhikselle
28.02.2008SBS Rupun vuosikokous
23.02.2008Miesten edustus varmisti sarjapaikan
09.02.2008Miehille tappio Campusta vastaan
06.02.2008Kerhoja ei ole hiihtolomalla 18.2.-22.2.
02.02.2008Lauri Stenfors valittu U19-poikien maajoukkuerinkiin
01.02.2008Miehille sarjakärjestä voitto
25.01.2008Miesten edustuksen rammalle ryhmälle tappio
19.01.2008Miesten edustukselle tappio
19.01.2008Voittoputki jatkui N2:lla
13.01.2008Miesten edustukselle tappio hyvästä alusta huolimatta
12.01.2008Miesten edustuksen tappioputki katki
05.01.2008Miesten edustuksen tappioputkelle jatkoa
04.01.2008Immonen takaisin Rupuun
23.12.2007Rauhallista Joulua SBS Rupun jäsenille!
15.12.2007Miesten edustukselle toinen peräkkäinen tappio
09.12.2007Naantalista makea voitto
08.12.2007Miesten edustukselle kauden toinen tappio
01.12.2007Melkoista Soppaa
24.11.2007Kestävyyttä löytyy!
21.11.2007Miesten edustukselle tasapeli Turussa
15.11.2007Joni Immonen divarin kärkeen
10.11.2007Miesten edustukselle voitto kärkikamppailussa
08.11.2007Niko Karppanen miesten edustukseen
07.11.2007Joni Immonen vaihtaa seuraa
03.11.2007B-tytöille voitot
03.11.2007Miesten edustukselle voitto tahdottomalla pelillä
27.10.2007Miesten edustus sarjakärkeen
20.10.2007N2 tulessa
19.10.2007Miesten edustuksen voittoputkelle jatkoa

Näytä lisää »