Miesten edustukselle voitto kärkikamppailussa

10.11.2007

Rupun miesten edustuksen voittoputki venyi seitsemän ottelun mittaiseksi salibandyn II-divisioonassa, kun kärkikamppailussa Huittisissa kaatui FBC Turku. Ottelun ensimmäinen erä lupaili tasaista peliä, mutta toinen ja kolmas erä mentiin kotijoukkueen komennossa. Loppunumerot kirjoitettiin päätösvihellyksen jälkeen Rupulle 7-4 (2-1, 3-1, 2-2).

Ottelun maalinteon aloitti Rupu, kun vajaan neljän minuutin pelin jälkeen Joonas Hirvikorpi sai syötön Riku Aallolta puoleen kenttään. Hirvikorpi kiersi FBC:n puolustajan ja siirsi pallon hallitusti maita pitkin verkkoon. Vain kolme minuuttia myöhemmin Rupun Mikko Stenfors nousee pakin paikalta, FBC:n puolustus neppaa pallon Stenforsin lavasta, mutta ensimmäisenä paikalla on Petri Soppa, joka ottaa pallon ja lyö sen maaliin ohi FBC:n maalivahdin. FBC kaventaa vielä erän puolenvälin jälkeen, kun Heikki Pernaan kaukaa lauottu kierteinen laukaus laskee sopivasi muuten jälleen erinomaisesti pelanneen maalivahti Joonas Stenrothin ulottumattomiin.

Toiseen erään lähdettiin nostamaan tempoa ja tekemään paikoista maaleja. Erä olikin Rupun hallintaa aina tasavoimin pelattaessa. Erän ensimmäinen tilastomerkintä seuraa, kun Rupun kapteeni Timo Koskinen laukoo päin FBC:n puolustajaa ja seuraa itse irtopalloa. Valitettavasti koskisen mailan varsi osuu vetoa peittämässä ollutta FBC:n puolustajaa silmäkulmaan. Silmäkulma auki ja Koskinen saa tilanteesta pelirangaistuksen, eli tilanteesta seuraa FBC:lle viiden minuutin ylivoima. FBC ei kuitenkaan käytä ylivoimaa hyödyksi eikä tee maaliakaan. Itse asiassa FBC ei saa yhtäkään laukausta edes kohti Rupun maalia. Alivoiman jälkeen FBC tasoittaa tasavoimin erän puolessavälissä. Tästä sisuuntuneena kentälle astelee taistelutahtoinen Rupun joukkue. Kun erää on pelattu vajaa 14 minuuttia, tekee Rupu reilun kahden ja puolen minuutin sisään kolme maalia. Ensimmäisenä Mikko Stenfors heiluttaa verkkoa ylivoimalla Jyri Liukkaan syötöstä. Seuraavaksi Niko Karppanen seuraa hienosti Riku Aallon hiuksen hienosti ohi menneen laukauksen ja siirtää pallon maalin takakulmalta tyhjään maaliin. Lopuksi Pekka Ruusumaa ottaa Rupun karvaaman pallon, nousee laidalta ja kiertää FBC:n vastaan tulleen maalivahdin ja siirtää pallon tyhjään maaliin. Erän lopussa Jyri Liukas pääsee vielä koittamaan lisämaalia rangaistuslaukauksella, mutta tällä kertaa FBC:n maalivahti Antti Arola vetää pitemmän korren. Kolmanteen erään Rupun johtaessa 5-2.

Kolmas erä menee pitkälti jäähyillessä Rupun ottaessa yhdeksän minuuttia jäähyjä FBC:n viittä vastaan. Molemmat joukkueet tekevätkin erässä yhden maalin viidellä viittä vastaan ja yhden ylivoimalla. Ensin Mikko Stenfors saa syötön Petri Sopalta ja vetää pallon ylivoimalla hienolla kiertolaukauksella FBC:n maalin yläkulmaan. FBC kaventaa pian, kun Pernaa vetää jälleen kaukaa pallon verkkoon. FBC viljeli näitä kaukolaukauksia kierrosta paljon läpi pelin, mutta ne menivät pääasiassa ohi, tai Rupun hyvin pelannutta puolustusta päin. Seuraavaksi on jälleen vuorossa Rupu ja Mikko Stenfors. Stenfors täydentää hattutemppunsa, kun Jere Rantanen syöttää kulmasta viivaan ja Stenfors tällää suoraan syötöstä pommin suoraan FBC:n maalin alakulmaan. Kun peliä on jäljellä reilut kolme minuuttia, ottaa Rupun Tero Lähdekorpi viiden minuutin jäähyn, joka takaa FBC:lle koko lopun ottelun ajan ylivoimalla. FBC ottaakin pian maalivahdin pois ja myllyttää peliä kuudella Rupun neljää vastaan. Rupun puolustus kuitenkin kestää, vaikka FBC saakin kerran kaunisteltua lukemia.

Rupu pelasi läpi pelin hyvällä asenteella ja joukkuehenki oli totutun korkealla tasolla. Ottelun parhaana Rupulaisena palkittiin tehot 3+1 tehnyt Mikko Stenfors. Jos parhaan pelaajan palkintoja olisi enemmänkin, niin sellaisen olisi ansainnut koko joukkue. Niin hyvin pelattiin joukkueena. Voitto ottelussa tarkoittaa sitä, että Rupu pysyy sarjakärkenä, mutta piste-ero ennen ottelua tasapisteissä olleeseen FBC Turkuun venyy nyt kahteen pisteeseen. Ottelua edeltävällä viikolla tuli myös joukkueen kokoonpanoon hienoisia muutoksia, kun hyvin kauden aloittanut Joni Immonen siirtyy sarjaporrasta ylemmäs I-divisoonaan, SBS Porin riveihin. Hyökkäyspään vajausta täydentämään houkuteltiin pitkän linjan Rupulainen, Niko Karppanen. Karppanen pelasikin erittäin hienon ottelun ja tahtotaso näytti olevan entisellä tasolla. Rupulla on nyt ansaittu puolentoista viikon mittainen tauko ja pelit jatkuvat Turussa AFC Campuksen vieraana keskiviikkona 21.11.2007. Rupun seuraava kotiottelu pelataan Huhkolinnassa lauantaina 1.12.2007 tuttuun kellonaikaan, 15:00. Vastaan ottelussa tulee West Coast Sheriffs Kaarinasta. Tervetuloa!!

14.03.2011Edarin kausi päätökseen
10.03.2011Kakkonen on ykkönen
06.03.2011D - Pojille voítto ja tappio
01.03.2011Rupun D - pojilla kotiturnaus lauantaina!
27.01.2011Naiset sarjataulukossa neljänsiä
27.01.2011M35 kaatoi Tepsin
30.11.2010Miesten ensimmäinen kierros pakettiin
28.11.2010Naisille tuplavoitot - Erja menossa mukana
27.10.2010Kausimaksu 2 :n eräpäivä 1.11.
19.10.2010B:lle voitto Karhuista
16.10.2010Naiset voittokantaan Laran osumalla
16.10.2010E-pojille kauden avausvoitto
12.10.2010E-pojat - FBT Karhut (3 - 8)
12.10.2010Miehet - SBS Pori (14 - 8)
19.09.2010B-pojat kotiturneessa
05.08.20101. kausimaksu maksuun heti
21.07.2010Reenit alkavat ma 9.8.
24.05.2010Junnujen ilmoittautumistilanne
18.04.2010Juniorioiden ilmoittautuminen kaudelle 2010/2011
30.03.2010F-poikien kausi pulkassa
17.03.2010Hallitus uudistui
15.03.2010F-pojilla kokemus kasvaa
09.03.2010A-pojille liput Ouluun
09.03.2010C-pojat päättivät sarjan tuplavoitoilla
03.03.2010F-pojille kokemusta
25.02.2010Vuosikokous 17.3. klo 18.30
23.02.2010Naisilla voittoputki päällä
28.01.2010M35-joukkue kaudelle 2010-2011
11.01.2010Hallituksen kokous ke 27.1. klo 19 Liikuntakeskuksella.
07.11.2009Toiset kausimaksut maksuun
09.09.2009hallisarja alkaa 4.10.
05.09.2009Naisten ja M2:n Huhkolinnan vuorot alkavat
27.08.2009Tytöt (00/02) ja G-pojat (02/04) aloittavat 31.8.
13.08.2009C- ja E-poikien keskiviikon harjoitteluun muutoksia
01.08.2009F-pojat(00/01) aloittavat ti 18.8.
01.08.2009Saliharjoittelu käynnistyy vaiheittain
01.08.2009E(98/99)-pojat aloittavat ke 12.8.
03.06.2009M2 nousi 4.divariin
26.04.2009Tuleva kausi näyttää lupaavalta
22.04.2009Kauden 2009/2010 ilmoittautumiset junnuryhmiin
15.04.2009Hallitus järjestäytyi
27.03.2009M1 ja A-pojat yhteistyöhön
18.03.2009Vuosikokous 25.3.2009 klo 19
10.03.2009M2 voitoilla kärjen tuntumaan
16.02.2009M2:lle hopeaa kärkikamppailussa
10.02.2009Naiset nousukiidossa Naantalin kaadon myötä
06.02.2009Lauri Ruotsin kaatoon
18.01.2009Miehet II murskasi Porin Pirut
18.01.2009Naiset kurittivat SBS Poria
17.01.2009Miesten edustukselle niukka tappio
13.01.2009Naisten sarjatilanne
12.01.2009Jenni ja Lara tehokkaina
28.12.2008Kevään hallisarjaohjelma
24.12.2008Rauhallista Joulua ja Riehakasta Uutta Vuotta 2009 kaikille rupuleille!
22.12.2008Naisille niukka tappio
14.12.2008M2:lle tasuri kärkikamppailussa
13.12.2008F-pojat voittoputkessa
30.11.2008Naisille huikea nousu SalPaa vastaan
30.11.2008M2 jyräsi SoVon
28.09.2008Hallisarja alkaa su 19.10.
04.09.2008Junnujen harjoitusajat
12.07.2008Miesten edustuksella harjoituspeli
10.07.2008Uusi lisenssijärjestelmä 1.8.08-31.7.09
06.06.2008Kausimaksutilanne
15.05.2008hallitus 14.5.
08.05.2008B-pojille kokenut valmentajakaksikko
05.05.2008Syksyn junnutilanne (5.5.)
09.04.2008Hallitus 9.4.
31.03.2008Syksyn poikajunnuryhmät
31.03.2008Hallituksen kokous
13.03.2008Päärupu-malja Jylhikselle
28.02.2008SBS Rupun vuosikokous
23.02.2008Miesten edustus varmisti sarjapaikan
09.02.2008Miehille tappio Campusta vastaan
06.02.2008Kerhoja ei ole hiihtolomalla 18.2.-22.2.
02.02.2008Lauri Stenfors valittu U19-poikien maajoukkuerinkiin
01.02.2008Miehille sarjakärjestä voitto
25.01.2008Miesten edustuksen rammalle ryhmälle tappio
19.01.2008Miesten edustukselle tappio
19.01.2008Voittoputki jatkui N2:lla
13.01.2008Miesten edustukselle tappio hyvästä alusta huolimatta
12.01.2008Miesten edustuksen tappioputki katki
05.01.2008Miesten edustuksen tappioputkelle jatkoa
04.01.2008Immonen takaisin Rupuun
23.12.2007Rauhallista Joulua SBS Rupun jäsenille!
15.12.2007Miesten edustukselle toinen peräkkäinen tappio
09.12.2007Naantalista makea voitto
08.12.2007Miesten edustukselle kauden toinen tappio
01.12.2007Melkoista Soppaa
24.11.2007Kestävyyttä löytyy!
21.11.2007Miesten edustukselle tasapeli Turussa
15.11.2007Joni Immonen divarin kärkeen
10.11.2007Miesten edustukselle voitto kärkikamppailussa
08.11.2007Niko Karppanen miesten edustukseen
07.11.2007Joni Immonen vaihtaa seuraa
03.11.2007B-tytöille voitot
03.11.2007Miesten edustukselle voitto tahdottomalla pelillä
27.10.2007Miesten edustus sarjakärkeen
20.10.2007N2 tulessa
19.10.2007Miesten edustuksen voittoputkelle jatkoa

Näytä lisää »