Erä finaaliin, Rupu taistelemaan pronssista

25.03.2007

 

Naisten salibandyliigan välierissä paikka finaaliin oli katkolla Erä III:lle lauantaina. Huittisissa jälleen uusi ennätysyleisö sai todistaa paitsi vauhdikasta salibandya ja huimaa kotijoukkueen taistelua, myös Erän juhlintaa, sillä vierailijat varmistivat paikkansa finaaleihin otteluvoitoin 3-1. Lauantain ottelu päättyi hyvästä Rupun kiristä huolimatta Erän voittoon lukemin 4-5 (1-2, 0-1, 3-2).

Ottelun alku oli hieman tunnustelevaa ja pitkä pätkä mentiin ilman katkoja tai vaarallisia tilanteita. Ensimmäisen erän puolen välin tienoilla alkoi sitten tapahtua. Ensin Nina Rantala vei Rupun johtoon, Katri Luomaniemen syötöstä ajassa 9.18, tarkalla laukauksellaan. Tämän jälkeen vierailijat iskivät nopeasti johtolukemat itselleen, kun Elina Enlund ja Anna Vartiainen kurittivat kotijoukkuetta. Pelikellon näyttäessä aikaa 12.49 pallo oli jo lähes Erän maalissa, mutta uhrautuva puolustus oli hereillä. Maalin varjeleminen tapahtui kuitenkin sääntöjen vastaisesti ja tuomareiden oltua hereillä Rupu pääsi yrittämään tasoitusta rangaistuslaukauksesta. Laura Takala ei kuitenkaan onnistunut yrityksessään ja Erä sai pitää johtoasemansa. Maaleja ei enempää nähty, joten tauolle mentiin lukemissa 1-2.

Mahdollisuuksia viimeiseen asti

Toisessa erässä nähtiin ainoastaan yksi maali, kun Erä karkasi kahden maalin johtoon ensi minuuteilla. Pia Upari laukoi tarkasti ylänurkkaan, kun ottelua oli pelattu 23.21. Ottelun kolmanteen erään tulikin sitten hyvin latautunut kotijoukkue. Ensimmäisessä vaihdossa iskettiin heti kavennus, kun play off maalien makuun keskiviikkona Tapanilassa päässyt Essi Mikkola laukoi laidasta tarkan kudin aivan maalin takanurkkaan. Syötön Rupun kavennukseen antoi joukkueen parhaana palkittu Milla Ranne. Rupun taistelu sai kylmää vettä niskaansa puolentoista minuutin sisään kahdesti, kun ensin Niina Vilppunen karkasi maalintekoon ja ajassa 45.31 Maija Pohjankosken veto muutti onnekkaasti suuntaa painuen viidennen kerran Rupun maaliin. Rupu ei kuitenkaan luovuttanut, vaan taistelu jatkui. Luomaniemi herätteli yleisöä kymmenen minuuttia ennen loppua, kun Erja Lötjösen maalin takana taistelema pallo pomppi tarjottimella maalin edustalle, jossa Luomaniemellä oli helppo työ kaventaa. Ottelun lähestyessä loppuaan Huhkolinnan perustuksia koetellut kannustus raikui voimakkaimmillaan ajassa 58.51, kun Rantala laukoi Rupun maaliin päähän suoraan Jenni Tuomisen hyvästä poikittaissyötöstä. Viimeisellä minuutilla Rupulla oli vielä maalipaikkoja, mutta tasoitusta ei saatu tehtyä. Näin Erän juhlat saattoivat alkaa, kun summeri pärähti soimaan.

Ansaittu voitto, väsymys näkyi

Neljännen välieräottelun jälkeen tunnelmat Rupun leirissä olivat melko apeat. – Kaveri nosti tasoaan huomattavasti kahteen viimeiseen otteluun. Meillä näkyi runkopelaajien kuormitus, emmekä oikein päässeet parhaalle tasollemme, kommentoi Matti Kaipio. – Väsymys näkyi lähinnä pallottomissa tilanteissa, kun pitäisi taistella pallon saamisesta itselle. Peli ei meiltä ollut tänään parasta mahdollista, mutta saappaat jalassa tässä kaaduttiin. Rupun kokoonpanosta välieräsarjassa poissa ollutta Minna Uotilaa ei tulla näkemään tositoimissa pitkään aikaan, sillä viimeisessä Pro-ottelussa mennyt polvi tarvitsee leikkaushoitoa. Eturistisiteen repeäminen tarkoittaa puolen vuoden huilia.

Ottelun tuoksinasta voit lukea Erän sivuilta tai naissalibandy.netistä 

14.03.2011Edarin kausi päätökseen
10.03.2011Kakkonen on ykkönen
06.03.2011D - Pojille voítto ja tappio
01.03.2011Rupun D - pojilla kotiturnaus lauantaina!
27.01.2011Naiset sarjataulukossa neljänsiä
27.01.2011M35 kaatoi Tepsin
30.11.2010Miesten ensimmäinen kierros pakettiin
28.11.2010Naisille tuplavoitot - Erja menossa mukana
27.10.2010Kausimaksu 2 :n eräpäivä 1.11.
19.10.2010B:lle voitto Karhuista
16.10.2010Naiset voittokantaan Laran osumalla
16.10.2010E-pojille kauden avausvoitto
12.10.2010E-pojat - FBT Karhut (3 - 8)
12.10.2010Miehet - SBS Pori (14 - 8)
19.09.2010B-pojat kotiturneessa
05.08.20101. kausimaksu maksuun heti
21.07.2010Reenit alkavat ma 9.8.
24.05.2010Junnujen ilmoittautumistilanne
18.04.2010Juniorioiden ilmoittautuminen kaudelle 2010/2011
30.03.2010F-poikien kausi pulkassa
17.03.2010Hallitus uudistui
15.03.2010F-pojilla kokemus kasvaa
09.03.2010A-pojille liput Ouluun
09.03.2010C-pojat päättivät sarjan tuplavoitoilla
03.03.2010F-pojille kokemusta
25.02.2010Vuosikokous 17.3. klo 18.30
23.02.2010Naisilla voittoputki päällä
28.01.2010M35-joukkue kaudelle 2010-2011
11.01.2010Hallituksen kokous ke 27.1. klo 19 Liikuntakeskuksella.
07.11.2009Toiset kausimaksut maksuun
09.09.2009hallisarja alkaa 4.10.
05.09.2009Naisten ja M2:n Huhkolinnan vuorot alkavat
27.08.2009Tytöt (00/02) ja G-pojat (02/04) aloittavat 31.8.
13.08.2009C- ja E-poikien keskiviikon harjoitteluun muutoksia
01.08.2009F-pojat(00/01) aloittavat ti 18.8.
01.08.2009Saliharjoittelu käynnistyy vaiheittain
01.08.2009E(98/99)-pojat aloittavat ke 12.8.
03.06.2009M2 nousi 4.divariin
26.04.2009Tuleva kausi näyttää lupaavalta
22.04.2009Kauden 2009/2010 ilmoittautumiset junnuryhmiin
15.04.2009Hallitus järjestäytyi
27.03.2009M1 ja A-pojat yhteistyöhön
18.03.2009Vuosikokous 25.3.2009 klo 19
10.03.2009M2 voitoilla kärjen tuntumaan
16.02.2009M2:lle hopeaa kärkikamppailussa
10.02.2009Naiset nousukiidossa Naantalin kaadon myötä
06.02.2009Lauri Ruotsin kaatoon
18.01.2009Miehet II murskasi Porin Pirut
18.01.2009Naiset kurittivat SBS Poria
17.01.2009Miesten edustukselle niukka tappio
13.01.2009Naisten sarjatilanne
12.01.2009Jenni ja Lara tehokkaina
28.12.2008Kevään hallisarjaohjelma
24.12.2008Rauhallista Joulua ja Riehakasta Uutta Vuotta 2009 kaikille rupuleille!
22.12.2008Naisille niukka tappio
14.12.2008M2:lle tasuri kärkikamppailussa
13.12.2008F-pojat voittoputkessa
30.11.2008Naisille huikea nousu SalPaa vastaan
30.11.2008M2 jyräsi SoVon
28.09.2008Hallisarja alkaa su 19.10.
04.09.2008Junnujen harjoitusajat
12.07.2008Miesten edustuksella harjoituspeli
10.07.2008Uusi lisenssijärjestelmä 1.8.08-31.7.09
06.06.2008Kausimaksutilanne
15.05.2008hallitus 14.5.
08.05.2008B-pojille kokenut valmentajakaksikko
05.05.2008Syksyn junnutilanne (5.5.)
09.04.2008Hallitus 9.4.
31.03.2008Syksyn poikajunnuryhmät
31.03.2008Hallituksen kokous
13.03.2008Päärupu-malja Jylhikselle
28.02.2008SBS Rupun vuosikokous
23.02.2008Miesten edustus varmisti sarjapaikan
09.02.2008Miehille tappio Campusta vastaan
06.02.2008Kerhoja ei ole hiihtolomalla 18.2.-22.2.
02.02.2008Lauri Stenfors valittu U19-poikien maajoukkuerinkiin
01.02.2008Miehille sarjakärjestä voitto
25.01.2008Miesten edustuksen rammalle ryhmälle tappio
19.01.2008Miesten edustukselle tappio
19.01.2008Voittoputki jatkui N2:lla
13.01.2008Miesten edustukselle tappio hyvästä alusta huolimatta
12.01.2008Miesten edustuksen tappioputki katki
05.01.2008Miesten edustuksen tappioputkelle jatkoa
04.01.2008Immonen takaisin Rupuun
23.12.2007Rauhallista Joulua SBS Rupun jäsenille!
15.12.2007Miesten edustukselle toinen peräkkäinen tappio
09.12.2007Naantalista makea voitto
08.12.2007Miesten edustukselle kauden toinen tappio
01.12.2007Melkoista Soppaa
24.11.2007Kestävyyttä löytyy!
21.11.2007Miesten edustukselle tasapeli Turussa
15.11.2007Joni Immonen divarin kärkeen
10.11.2007Miesten edustukselle voitto kärkikamppailussa
08.11.2007Niko Karppanen miesten edustukseen
07.11.2007Joni Immonen vaihtaa seuraa
03.11.2007B-tytöille voitot
03.11.2007Miesten edustukselle voitto tahdottomalla pelillä
27.10.2007Miesten edustus sarjakärkeen
20.10.2007N2 tulessa
19.10.2007Miesten edustuksen voittoputkelle jatkoa

Näytä lisää »